Tehdään Järvenpäästä hyvä paikka asua?Maanantai 27.3.2017 klo 5:31 Mietin välillä itsekseni, mitä tuo monen kuntavaaliehdokkaan lupaama lause tarkoittaa. Tarkoittaako se sitä, että nyt ei näin ole? Olen asunut Järvenpäässä liki 50 vuotta. Olen käynyt kouluni Järvenpäässä ja suurimman osan eli lähes koko työelämäni olen työskennellyt täällä. Harrastukseni ovat löytyneet Järvenpäästä, ystäväni ovat suurimmaksi osaksi täältä. Lasteni äidin olen löytänyt myös täältä. Äitini ja sisarukseni asuvat täällä. Mitä siis tarkoitaa lause, että ”Tehdään kaupungistamme hyvä paikka asua”? Vain kaksi minulle tärkeää asiaa tulee mieleen, joita en pysty tekemään tällä hetkellä Järvenpäässä. Toinen on opiskelu ja toinen maanviljely. Mitä sitten pitää tehdä, että voisin toteuttaa molempia intohimojani Järvenpäässä? Tuleeko Järvenpäähän yliopistoa lähitulevaisuudessa? Tuskinpa. Entä saadaanko Järvenpäähän maatalousmaata eli ruuantuotantoon tarkoitettua peltoa? Eipä taida paitsi jos yhdistymme Tuusulaan, mikä ei tällä hetkellä näytä todennäköiseltä. Mutta ehkäpä tulevaisuudessa? Tosin Tuusulan maillakin on jo viljelijänsä. Entä tarkoittaako se, että on asioita, joita en pysty tekemään Järvenpäässä sitä, että täällä ei ole hyvä asua? Epäilen. Entäpä jos asian kääntää ympäri ja miettii, mitä hyvää on Järvenpäässä? Olemme lähellä Helsinkiä, vain puolen tunnin junamatkan päässä siellä olevista palveluista, esimerkiksi yliopistosta. Muutenkin meidän liikenneyhteytemme ovat hyvät, etenkin kun saamme tieyhteyden Hämeenlinnan tielle. Meillä on isoja ja pieniä kauppoja, Suomen paras JUST, lukematon määrä harrastemahdollisuuksia, vihreää luontoa, korkeaa kaupunkimaista rakentamista keskustassa, pientaloalueita, hieno Tuusulajärvi ympäröivine vihreine alueineen, kulttuuritarjontaa ja lukematon määrä muuta hyvää. Lisäksi Järvenpäässä on hyvä kehittymisen meininki. Täällä ei ole jääty laakereille makaamaan. Vieläkin mietin lausetta: ”Tehdään kaupungistamme hyvä paikka asua.”??? Koko lause on mieletön jo lähtökohtaisesti. Minun on pakko sanoa: Järvenpää on jo tälläkin hetkellä hyvä paikka asua! Jos ajattelisimme, että Järvenpää on huono paikka asua, miksi asuisimme täällä? Miksi emme muuttaisi pois? Siksi, että Järvenpää on hyvä paikka asua, varsinkin meille järvenpääläisille, eikä sen muille tarvitse ollakaan. Asiat ja kipeätkin päätökset, joita minä ja monet muut luottamushenkilöt olemme tehneet viime vuosina (esimerkiksi talouden tasapainottaminen ja se ettemme tekisi syömävelkaa) pyrkii siihen, että Järvenpäässä olisi edelleen hyvä asua - myös tulevaisuudessa. Organisaatiomuutoksilla olemme pyrkineet saamaan säästöjä pakollisista menoista, eli saamaan saman työn halvemmalla. Kaikki luottamushenkilöiden ja virkamiesten työ tähtää siihen, että kaupungissamme on hyvä asua nyt ja tulevaisuudessa. Päätösten pitää johtaa kaikkien järvenpääläisten hyvinvoinnin ylläpitämiseen ja parantamiseen tasapuolisesti, myös taloudellisesti vaikeina aikoina. Lopuksi, mitä tulee otsikkoon niin meillä on jo kaupunki, missä on hyvä asua! Yhdessä, yli puoluerajojen yltävässä konsensushengessä voimme sitä aina vain parantaa. Ketään unohtamatta ja kaikista huolehtimalla. Emme tarvitse päätöksentekoon sanelupolitiikka tai oman hännän nostamista, vaan aitoa yhteistyötä hyvässä hengessä. Nöyrän ylpeä järvenpääläinen Jarkko Wallenius Keskustan ehdokas, yksi huolenpitäjistä. |
Kaupunkilainen on tärkein kaupungissa.