Pekka Usvolan muistokirjoitus

Pekka Usvolan muistolle


Ihmisen kuollessa monesti kehutaan ja ylistetään ihmistä, vaikka tämä olisi ollut ikäväkin persoona. Pekan kohdalla ei tarvitse keksiä hyviä puolia. Hänessä korostuivat ne lukuisat hyvät piirteet, joita kaikilla ihmisellä pitäisi olla edes pikkuisen. Pekka oli tavallinen työtätekevä arjen puurtaja yrittäjä, joka ei hakenut mainetta tai kunniaa. Hän ei ollut korkeasti koulutettu eikä tunnettukaan, mutta hän teki elämänviisautensa, elämänmyönteisyytensä, inhimillisyytensä, iloisen luonteensa, sekä epäitsekkyytensä takia vaikutuksen kaikkiin, jotka olivat kosketuksissa hänen kanssaan.


Olin itse alle kymmenvuotias, kun pääsimme naapurin pojan kanssa Pekan kyytiin kuorma-autoon. Tämä tapahtui 1970-luvulla. Nykyään sen kai EU kieltäisikin, mutta ajat olivat silloin toiset. Pienille pojille oli iso asia päästä kyytiin oikein kuorma-autoon. Pekka oli iloinen ja puhelias mies, joka ei vähätellyt meitä nuoria poikia. Tuntui, että hän puhui vertaisilleen, mikä hiveli pikkupoikien itsetuntoa. Taisimme päästä joskus ajamaankin autoa. Asuimme melkein naapureina, joten kuulin Pekan auton äänen monesti aamu kuuden aikaan ja taas illalla kymmeneltä hänen palattua töistä kotiin.


Vuodet vierivät ja aikuisena olin Pekan kanssa paljon tekemisissä työn vuoksi. Kuva, joka oli jäänyt Pekasta lapsen mieleen vahvistui. Hän oli aito ihminen, joka ei vähätellyt ketään, vaan kohteli kaikkia tasavertaisesti, jopa minua nuorta yrittäjää.


1990-luvun laman koittaessa huomasin toden teolla millainen ihminen Pekka oli. Laman kohdellessa kaltoin, oli Pekka niitä harvoja ystäviä, jotka eivät kääntäneet selkäänsä. Hän tuki ja auttoi, vaikka lama koetteli myös häntä. Nyt kun tuosta lamasta on vain ikävä muisto, tuntuu ihmeelliseltä, että joku uskoi ja auttoi pyytteettömästi, kun niin monet muut käänsivät selkänsä.


Epäitsekkyys, positiivisyys, lähimmäisenrakkaus, kaikki ominaisuuksia, joiden pitäisi olla itsestäänselvyys ihmisessä. Näiden ominaisuuksien lisäksi Pekka oli esimerkki siitä, että sivistyneisyys, ihmisyys ja oppineisuus eivät tule aina kirjoista, vaan ihmisestä itsestään. Tunsin Pekan melkein neljä vuosikymmentä emmekä koskaan riidelleet. En muista Pekan koskaan haukkuneen ketään, vaikka osansa hänkin sai ilkeistä hyökkäyksistä. Hänen sanavarastoonsa ei kuulunut katkeruus, vaan tulevaisuus ja sen suunnittelu. Pekka oli huolissaan läheisistään ja yhteiskunnasta ja yleensä muista kuin itsestään. Hän oli mies, joka kulki tiensä eläen täyden elämän ja pyrki samalla pitämään huolta muidenkin pärjäämisestä.


Tuntuu raskaalta muistella Pekkaa samalla ymmärtäen, kuinka ison tyhjän aukon meidän kaikkien elämään Pekan poismeno jättää ja kuinka paljon me kaikki menetimme. Toisaalta olen hyvin onnellinen, että sain olla Pekan ystävä näin pitkän ajan.


Muistelen viimeistä puhelua Pekan kanssa hänen ollessa sairaalassa, kun hänellä oli jo kovat kivut. Hän pohti, miten kaikki läheisensä tulevat toimeen hänen lähdettyään? Lopuksi hän tokaisi, että ”Kyllä he pärjäävät, sillä he ovat pohjimmiltaan vahvoja ihmisiä”. Omasta kuolemastaan hän ei ollut huolissaan. Toivon meidän kaikkien olevan yhtä valmiina lähtemään, kun oma aikamme koittaa. Pekan sanoin ”show must go on”.


Kaivaten Jarkko Wallenius, Pekan hyvä ystävä