Järvenpään säästötSunnuntai 1.9.2013 klo 8.30 Olemme nyt Järvenpäässä tilanteessa, jossa suu täytyy laittaa säkkiä myöten. On ihailtavaa huomata, että monet muutkin ovat huomanneet sen. Itse kirjoitin siitä jo vaalien alla...no se menneestä. Nyt eteenpäin elävän mieli. Tarttis tehrä jotain, mutta mitä. Olen jo lukenut ympäripyöreitä kirjoituksia tasapainotuksista, yms. Hyviä asioita mutta kongreettisia tekoja vaaditaan. Mitä ne olisivat? 1. Säästöjen hakeminen...niitä on tehty niin kauan kuin muistan, jo 80-luvulta saakka. Yleensä se on ollut sitä, että jätetään tekemättä töitä, tarkoittaa ongelmien siirtoa tulevaisuuteen.esim kiinteistöjen korjausvelka sekä teiden huono kunto. Pystyisemmekö tehostamaan toimintaamme vaikka palkkiojärjestelmällä, sillä työntekijää voi palkita vain kahdella tavalla: rahalla tai vapaalla. Ne jos mitkä motivoi, unohtamatta tietenkään työympäristöä. 2 Toinen on lomautukset, jotka pitäisi tehdä siten, että pienempituloiset olisivat vähemmän aikaa lomautettuna kuin suurempituloiset, jotta peruseläminen häiriintyisi mahdollisimman vähän. Tämän jälkeen vähennetään eläköitymisen myötä henkilökuntaa. Tärkeää on muistaa, että painopiste pitää olla muualla, kuin alemman palkkaluokan työtätekevässä väestössä, sieltä on vähennetty jo kymmeniä vuosia...pohja on tullut jo vastaa esim koneet seisoo talvella, kun ei ole työntekijöitä. 3 Investoinnit pitää kilpailuttaa yksitellen. Ei niin , että samassa tarjouksessa pyydetään montaa asiaa, mutta käytetään vain muutamaa, saaden vertailuhinta alas mutta käytettävien hyödykkeiden hinta on korkea. 4 Tarkastella voidaanko palvelutasoa laskea ja missä, tosin uskon ja toivon niin jo tehtävän. 5 Päälekkäisyyksiä: Muistan kun 80-luvulla kaupunkiin palkattiin katupäällikkö, ihmettelimme tarvitseeko yksi tiemestari oman päälikön... varmaankin...ai niin olihan toinenkin nuorempi sellainen opissa. Siinä muutamia ajatuksia, toivon kaikkien yli puoluerajojen miettivän parempia vaihtoehtoja...toivon, että niitä löytyy. Velalla ei voi elvyttää, ellei tiedä parempien aikojen olevan lähellä tuleeko paremmat ajat nyt vai kymmenen vuoden päästä, kuka tietää tulee mieleen olemmeko eläneet liian leveästi hyvänä aikana, tuleeko nyt maksun aika...varmaankin. Ps olen 7.9.2013 Järvenpään torilla muiden perussuomalaisten kanssa, kahvitellaan ja kerro oma mielipiteesi ps ps Tulen perussuomalaisella Valmet 361 paikalle, mitenkäs muuten. TERVETULOA |
Kaupunkilainen on tärkein kaupungissa.

